maanantai 5. joulukuuta 2011

Nopeeta pikkusuolasta

Mähän olen tunnettu siitä, etten osaa tehä oikein mitään ruokaa.. Muistan yläaste aikoinakin kun köksän tunnilla tehtiin esim. vohveleita mihin piti laittaa sokeria, meitsihän laitto sitten tietenkin suolaa. Suklaakakustakin tuli ruisleipää (WTF), eikä mikään juurikaan onnistunu :D

Tänään tein kuitenkin tonnikalapasteijoita, ja olin ihan varma että nekään ei varmaan oo mistään kotoisin. Mutta kappas, ne onnitu!



Ohje:

1 paketti voitaikinalevyjä
Valkosipuli tuorejuustoa (taco käy myös)
1 purkki tonnikalaa makessa chilikastikkeessa
1 purkki ranskankermaa
Juustoraastetta
1 kanamuna voiteluun.


1. Kuumenna uuni 200 asteeseen

2. Sulata voitaikinalevyt ja leikkaa ne puoliksi (eli yhteensä 10) 
ja venytä niitä kaulimella

3. Voitele tuorejuustoa ohut kerros taikinan toiselle puolelle

4. Sekoita kulhossa tonnikala ja ranskankerma keskenään, ja laita ne sen jälkeen taikinan keskiosaan. Tahnan sekaan voi laittaa myös vähän suolaa, paprikaa ja pippurisekotusta

5. Ripottele sopiva määrä juustoraastetta tonnikalan päälle, ja taita sen jälkeen taikinat yhteen kolmion muotoisiksi

6. Voitele kanamunalla pinta ja laita pasteijat uuniin.

7. Anna olla uunissa n. 10-15min ja valmis!


P.S. Sain vihdoinkin tän himohamstraajan kämpän siivottua (tai siis melkein...) ja illalla aion ottaa vähän viiniä ja herkutella. ;)

xoxo, Maryanneh

2 kommenttia:

  1. aww näyttää ihanilta! :) Pitää kokeilla tuolla reseptillä leipoa noita jouluksi :)

    VastaaPoista
  2. KRIS;
    Kokeile ihmeessä! mun mielest noi on tosi hyviä vaikka ite sanonkin, söin 6 palaa eilen heheh.. :p

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥