Kuukausi sitten kyselyssä missä kysyin mitä postauksia haluatte, eniten ääniä sai että itsestäni... Laitoin vielä erikseen kysymyspostauksen mihin olisin kaivannut ideoita mitä kaikkea haluatte tietää, mutta aika harva vastas siihen. :D No mutta, ajattelin nyt toteuttaa tämän ja yritän kertoa itsestäni ja menneisyydestäni niin monipuolisesti kun voin. VAROITUS : Pitkä kertomus...
En yleensä kerro henkilökohtasia tietoja näin vaan, mutta olkoon menneeksi. Voin olla että poistan tän postauksen myöhemmin, saa nähä..
Mun oikea nimi on Miki (kyllä, OIKEA) ja olen asunut Japanissa 9 vuotta. Nimikin on sieltä kotoisin. Mun äiti on kokonaan suomalainen ja isä puoliksi japanilainen ja suomalainen, eli mulla on paljon sukulaisia siellä. Olen syntynyt Helsingissä ja asunut Lauttasaaressa 1 vuotiaaksi, jollon me muutettiin ensin Viroon puoleksi vuodeksi isän töiden takia ja siitä Japaniin. Japanissa me asuttiin mun isomummilla 3 vuotta kunnes me muutettiin Tokioon ja mä alotin siellä leikkikoulun. Ehdin käydä japanissa koulua 3 luokan loppuun asti, kunnes me päätettiin muuttaa takaisin Suomeen. Mun pikkuveli on autistinen ja Japanissa ei ainakaan siihen aikaan ollu semmosia kouluja jossa niitä hoidetaan, tai ne maksoi maltaita (siellä kaikki koulut on siis maksullisia). Samaan aikaan isä sai työtarjouksen suomesta niin me muutettiin kaikki Espooseen missä mun isovanhemmatkin asui. Toi oli tosi rankkaa aikaa kun piti jättää kaikki taakse; ystävät, koulu, sukulaiset, lapsuuden koti, muistot ja kaikki.
Kun muutettiin Espooseen, mä alotin koulun Steinerkoulussa. Kaikki alkoi hyvin, sain tosi paljon uusia kavereita ja ajattelin että ei tää elämä täällä olekkaan sen hassumpaa. 4 luokan puolivälissä mulla alkoi kuitenkin ilmetä oppimis- ja keskittymisvaikeus jonka takia koulu alkoi mennä huonompaan suuntaan. Äiti oli sitä mieltä etten mä oppinu tuolla koulussa mitään, niimpä se laitto mut tavalliseen kouluun. Oli siis TAAS aika jättää koulu ja koulukaverit. Aloitin sitten 5 luokan tavallisessa koulussa, ja se oli niin paljon vaikeampaan kun uskoinkaan. Läksyjä tuli jokapäivä (ja hirveitä määriä!) en meinannu pysyy ollenkaan tunneilla perässä mistä oli kyse, ja mun koulunkäynti meni aina vaan huonompaan ja huonompaan suuntaan. Sain joka kerta kokeissakin pelkkiä nelosia, vitosia tai max. kutosia. Jossain vaiheessa mulla todettiin masennus ja aloin käymään lasten psykiatrilla. Kavereita mulla onneksi oli paljon, ne auttoi jaksamaan eteenpäin.
6 Luokalla mulla alkoi mennä asiat huomattavasti huonompaan suuntaan. Silloin koulu meni vielä huonommin, ja tohon aikaan tuli tupakka ja viina myös mukaan peliin. Kotona mulla oli asiat hyvin, mitä nyt välillä tuli pientä kiistaa vanhempien kanssa. Ne ei osannu aavistaa mitään, koska uskottelin että kaikki on hyvin. Pukeutuminen alkoi muuttua mustaan, ja numerot senkus huononi edelleen koulussa. Keväällä mulle sitten kerrottiin että mä jään joko luokalle tai hyvällä tsägällä pääsen pienryhmään. Ajatus siitä sai mut voimaan vielä pahoin, piti jättää taas kaikki kaverit ja mennä taas yksin vieraaseen kouluun josta en tuntenut ketään...
Ylä-asteella meni elämä niin kun meni, ei siitä sen enempää... :D Mulla meni sillon ehkä vähän liiankin lujaa enkä aina tajunnu jarruttaa. Onneks ne on menneen talven lumia jo. Silloin olin pahimmillani masentunut. Koulu meni silloinkin tosi huonosti, joka vuonna oli vaarana että jäin luokalle. Ysin jälkeen kävikin niin että en päässyt mihinkään kouluun, ja jouduin ammattistartille jossa en viihtynyt kovinkaan kauaa. Sen jälkeen tein joitakin duunia kuten puhelinmyyjänä olemista, mut lopetin senkin parin kuukauden sisällä.
Vähän ennen kun täytin 17 mä tapasin mun nykyisen avomiehen. Oli kevät ilta ja törmättiin ulkona, jäätiin jutteleen niitä näitä ja sovittiin että tavattais uudelleen. Tapailtiin ehkä pari viikkoa, kunnes mulla kävi ilmi että se seurustelee toisen naisen kanssa. Laitoin välit poikki enkä kuunnellut sen selityksiä. Siinä välissä se jakso rimpautella mulle koko ajan ja ajattelin antaa sitten uuden mahdollisuuden. Alettiin sitten seurustelemaan, ja puolvuotta sen jälkeen olin jo kihloissa ja avoliitossa. Nyt ollaan seurusteltu jo kohta 2 vuotta :)
Viime vuoden keväällä masennuin uudestaan. Aloin ajatella mitä mä tekisin mun elämällä : Ei koulutusta eikä töitä. Miten jatkan tästä? Silloin alkoi mennä parisuhdekin huonoon suuntaan ja alotin juomisen. Valehdeltiin jatkuvasti toisillemme ja molemmat kärsi, se oli hirveetä aikaa. Henkka sit sai onneksi töitä, ja meillä alkoi mennä paremmin. Edelleenkin mietitytti mitä tekisin; en päässyt kouluun enkä töihin. Yritin hakea kovasti duunia, mutta masennus oli vielä kova enkä kyennyt siihen. Olin työharjottelussa 5 kuukautta ja nekin kuitenkin loppu enkä saanut paikkaa.
Syksyllä meno senkus jatku, alotin taas juomisen. Ja tällä kertaa se oli jokapäivästä, 3 pulloa likööriä per päivä. Sen takia en täälläkään kovin paljoa kirjotellut... Voitte vaan uskoa miten paljon mä lihoin sen aikana. Jouluna puntari näytti jo niin paljon, että oli pakko alottaa salilla käyminen.
Nyt nämä pari kuukautta on mennyt todella hienosti (lukuunottamatta sairasteluja) ja tuntuu että elämä hymyilee taas. Painoa on tippunut jo melkein 10 kiloa, tavoitteena olis pudottaa vielä 30 kiloa. Nykyään mulla on niin hyvä olla. Vaikka elänkin terveellisesti, käyn siltikin bilettämässä melkein joka viikonloppu koska olen mielestäni ansainnut sen. Autokoulun loputtua aion hakea yhä ahkerammin töihin, toivottavasti saisin sillon helpommin.
Hmmm.. Muuta mä en oikein keksi enään. Jos teillä on vielä jotain mitä haluatte kuulla, laittakaa kommenttia boksiin! Toivottavasti joku edes jaksoi lukea tämän loppuun :D
xoxo, Maryanneh<3
