torstai 26. huhtikuuta 2012

Laukkulainaamot

Kun näin Sex and the city 2 elokuvan pari vuotta sitten, sain sen kautta kuulla ensimmäistä kertaa laukkulainaamosta. Ajattelin että siistiä, ei tarvii ostaa 500 euroa maksavaa Louis Vuittonin laukkua joka saattaa päätyä muutaman käyttökerran jälkeen vaatehuoneeseen muiden laukkujen kanssa (tai mulla ainakin käy aina niin :D). 



Kuulin joku aika sitten että Suomeenkin on ilmestynyt tämmönen. Vierailin Designisto.fissä ja tarkastelin tarjontaa. Esim. Vuittonin Speedy 35 maksaa 15 päivältä 40 euroa, mikä ei mielestäni ole mikään kauhean kallis. Jos pilkulteen lasketaan niin hinnalle tulisi 1 päivässä n. 2,60e.


Jos ei ole sopivaa laukkua tärkeään juhlatilaisuuteen, voi vuokrata vaikka legentaarisen Chanelin 2.55 iltalaukun.



Tämmöinen laukkulainaamo on mielestäni ihan hyvä keksintö. Varsinkin  semmosille naisille, jotka kyllästyvät heti johonkin laukkuun ja ottaa heti uuden tilalle, ja niille jotka kaipaavat vaihtelua (eli edelleen minä...). Ei tarvii siis aina maksaa satoja euroja uudesta designlaukusta. 

Mutta kun miettii, jos vuokraa usein laukkuja niin se voi tulla kalliiksi ja sillä hinnalla voisi jopa ostaa ikioman merkkilaukun. 




Designisto.fi:n laukun lainausehtoihin liittyy: Lähetä lainauspyyntö Designistolle viimestään 5 päivää ennen toivottua laina-ajankohtaa. Toimitus kulut ovat 5-16euroa. Laina aika on joko 15 tai 30 päivää. Iltalaukkuja voi lainata myös 3 päiväksi tai viikoksi. Laukku pitää aina maksaa ennakkomaksuna ennen lainausta.


Mitä mieltä olette asiasta, kiinnostuitteko? Tai onko kenties joku jo kokeillut? :)

Itse voisin kokeilla.


xoxo, Maryanneh

6 kommenttia:

  1. sulle on mun blogissa tunnustus :)

    http://lovemypartypeople.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Mä en ikinä lainaa vaatteitani enkä lainaa muilta:D joten en varmana kokeilis!;D hahh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha jooo emmäkää koska niitä ei välttämättä saa takas ja toiseks mä en tykkää et joku muu käyttää mun vaatteita. :D

      Poista
  3. Voisin periaatteessa kuvitella lainaavanikin joskus tuollaisista firmoista jotain. Ihan kiva idea, vaikkakin kynnys lainata jotain on mulla suuri. Ihastuisin siihen lainalaukkuun kuitenkin ja sit se olis pakko ostaa itselle joka tapauksessa.. Mutta apua, kuka ostaa kalliin klassikkolaukun ja voi kyllästyä siihen muutaman käyttökerran jälkeen?! Eihän niitä tarviikaan joka päivä käyttää, vaan juuri vaihdella päivästä, asusta ja tilaisuudesta riippuen ja saada sillai vaihtelua. Itsellä osa ei ole edes viikoittain käytössä, mutta en silti ole niihin lainkaan kyllästynyt. Takerruin nyt tähän kun pisti silmään ja oon fanaatikko noiden klassikoiden kans, sori :D


    Huomasin että oot tullu vastikään lukemaan mun blogia (tervetuloa!!) ja tulinpas nyt sitten kurkistelemaan vähän tälle puolelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo niimpä, se muakin pelottaa että ihastun liikaa ja sit on pakko ostaa oma :) Niin no mä en tiedä, yhen aidon Louis Vuittonin laukun kyllä omistan mutta en muuta merkkitavaraa oikeastaan, paitsi tietenkin Guessit ja Longchampit jne. En ehkä heti kyllästy, mutta joskus :D Mulla vaihtuu laukut melkeen jokapäivä... :D

      Joo, sun blogi vaikutti mielenkiintoiselta ja jäin seurailemaan! Kiva kun kävit täälläkin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥